sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Juustokakku aprikoosin kera

Pitkästä aikaa postausta tännekin puolelle. Meillä vietettiin tänään, jälki junassa, neidin 13v synttäreitä. Virallinen päivä kun on 31.12, niin silloin ei ehditty.

Neiti sai päättää mitä leivotaan ja yksi toiveista oli juustokakku. Ja sellainen siis tehtiin.


Kakku oli muuten todella hyvää, mutta totesimme perheen kesken sitten myöhemmin että persikka olisi ollut parempi päällä. Ohjeessa kun oli että persikoita...

Ohje on Pirkan sivuilta.